Ensin tietysti treeneihin. Kasrminmäellä oli pienellä alueella vaihteleva rata, kartanvaihdolla tuli kohtuullinen matkakin. Ja kahteen kertaan kiertäen tuli puolentoista tunnin lenkki. Johan siinä on harjoitusta.
Seuraavaksi lähiseudun kisoihin. Eli SM-pitkä Miehikkälässä. Tavoitteena kaksi tuntia ja omin voimin maaliin. Kellot pysähtyivät 1.35 kohdalla. Olin ylivoimaisesti viimeinen, mutta voitin itseni 25 minuutilla. Hyvin siis meni. Tässä lajissa totuus valkenee monesti vasta kotisohvalla. Tällä kertaa kakkosvälillä jäi suorin reitti huomaamatta... Pysähtelyä ja aprikointia oli tietysti mukana ja yksi (turha) kierto leveää uraa pitkin. Ja ensimmäistä kertaa meikäläisen hisu-uralla piti ottaa sukset pois jalasta ja nousta ylämäki juosten. Joka tapauksessa hyvä harjoitus, reilu puolitoista tuntia vk-sykkeillä.
(kartta on tulossa)
Am-kisat tupsahtivat kalenteriin kesken kaiken. Ei muuta kuin ilmoittautuminen sisään ja kaksi starttia yhteen päivään. Keli oli vaarallisen liukas, kelkkaurat olivat jäätyneet muotoonsa. Lanaahan ei kelkan perässä kannata vetää, tulisi urista turhan helppohiihtoiset. Ja meikäläisen massalla ei hanki vielä kantanut, kevyempiä kylläkin.
Sprintistä napsahti aluemestaruus. Virheitä tuli muutama. Kakkosvälillä ei maltti suunnitelmalliseen siirtymiseen leveälle uralle. Syherikössä tuli jonkin verran varmistavia pysähdyksiä. Ysille en uskaltanut yrittää kääntää suksia mutkaisella alamäkiuralla vaan vedin mutkan suoraksi hankeen, josta pois pääseminen vei tovin. Ja vielä rastiympyrässä käännyin väärälle uralle.
Keskimatkalle sää oli lämmennyt ja urat olivat hieman pehmentyneet. Toinen mestruus tuli, mutta jossiteltavaakin jäi. Edelleen. Kakkoselle takakierto, kolmoselle joko yksi risteys liian myöhään tai liian aikaisin. Kutosvälin ylämäki teki tiukkaa. Kasille halusin tulla yläkautta ja valitsin reitin sillä perusteella. Leveää uraa ei oltukaan ajettu (toisen reitinvalinnan leveä ura oli ajettu), joten alun ylämäen lisäksi tappiota tuli myös alamäessä. Ysille olisi ehkä ollut nopempi mennä mustaa tietä, mutta luistelubaana veti nautinnollisuudellaan puoleensa. Kympin ylämäessä tajunta hämärtyi ja mäen päällä piti hetki koota ajatuksia. Viimeisellä välillä keskittyminen petti ja suoran uran sijaan vetelin siksakkia.
Lumi-Toukolan houkutus pani ilmoittautumaan myös SM-keskimatkalle. Siitäpä tulikin rankin hisukokemus tähän mennessä. Nousua vajaan 10 km matkalla kertyi lähes 300 metriä. Kahden korkeimman mäen päällä piti nojata sauvoihin ja olla lukevinaan karttaa, vaikka reitti rastille oli selvä. Alkumatka sujui mukavasti. 4-5 väliä tuli pohdittua tovi jos toinenkin. Viitosen jälkeen joku järjestäjä kyseli mäen päällä luistosta. Vastasin että kyllä luistaa, kunhan joku vaan jaksaisi työntää... Seiskalla eteen kurvasi toinen Vapan veljeksistä ja hyppäsin junaan. Ennen kasia keskittyminen loppui taas kesken ja huomasin Vapankin pyörittelevän päätään. Päätin kääntyä takaisin ja lähtä pummaamaan eri suuntaan. Risteys kerrallaan rastikin löytyi. Viimeiset rastivälit sisälsivät pikkuvirheitä ja paljon varmistelua. Takatolppa oli tuloksena.
Lumi-Toukola Viertola-sarjassa oli mieluisampaa hisustamista. Tosin vimeisen ruudun lähtöpaikka ja toivoton ruuhka alkumatkasta, etenkin ykkösvälillä veivät aikaa. Muutama reitinvalinta oli ehkä väärä, mutta pääasia eli nautinto oli taas tarjolla. Esko ja Teemu nostivat joukkueen tuloslistan paremmalle puoliskolle.
Kehuttakoon vielä lopuksi Emitin TouchFree -leimausjärjestelmää. Todella hyvä systeemi hisuun.
Ja ihan viimeiseksi suosittelen hisua kaikille talviseksi virkistäytymismuodoksi.
